lauantai 12. lokakuuta 2013

Nightsatan and the Loops of Doom


"Nightsatan and the Loops of Doom" on post- apokalyptinen lyhytelokuva ja samalla ensimmäinen ohjaamani näytelmäelokuva. Elokuvan on tuottanut Jupe Louhelainen, Twisted Films Oy.

Elokuvassa tosielämässä olemassa olevan, turkulaisen Nightsatan- nimisen syntetisaattoriyhtyeen jäsenet esittävät itseään. Kyseessä on juonellinen 24 minuuttinen elokuva yhtyeen seikkailuista tuhon jälkeisessä Karjalan erämaassa, ei siis pelkkä musiikkivideo. Elokuva on italiankielinen.

Elokuvan naispääosasta vastaa Annika Sirén, joka tunnetaan Jussi Parviaisen elokuvasta Yksinteoin 2. Aavikon kuningatarta esittää Miska Kaukonen (Levottomat, Paha Maa). Elokuvassa yhtenä stunttimiehenä toimii ammattilaisnyrkkeilijä Eemeli Katajisto. Elokuvan on kuvannut luottomieheni Ville Muurinen ja työryhmä sisältää monta uutta ja vanhaa ystävää.

Nightsatan- yhtye on säveltänyt elokuvan musiikin, joka julkaistaan myös ensi vuoden puolella yhtyeen toisen studioalbumin muodossa. "Nightsatan and the Loops of Doom" (OST) levyn julkaisee yhteistuumin Solina Records, Svart Records ja Twisted Films. Levyn mukana seuraa elokuvan DVD- julkaisu.

"Nightsatan and the Loops of Doom"- elokuvan ensi-ilta on Night Visions Maximum Halloween 2013- elokuvafestivaalilla 1.11.2013. Elokuvan on rahoittanut Länsi- Suomen elokuvakomissio, YLE ja Suomen elokuvasäätiö.

Synopsis:
On vuosi 2034. Karjalan ydintuhon jälkeisessä erämaassa raikaa viheliäinen musiiikki. Nightsataniksi kutsuttu syntetisaattorisoturijoukko jahtaavat hädän hetkestä pelastunutta naista, joka pakenee miehiä aavikkoon. Nightsatan vaeltaa etsinnöissään tuntemattoman muusikon maille. Tämä armoton sekvensserityranni orjuuttaa uhrinsa ja ohjelmoi heidät osaksi hänen kieroutunutta kuoroa. Nightsatanin kohdatessa vastustajansa ei syntikoita säästellä.

Elokuvalla on sivu Facebookissa. Teaseri vimeossa.






Nightsatan and the Loops of Doom is a post- apocalyptic short film directed by CHRZU and produced by Jupe Louhelainen from Twisted Films.
In case you didn't know, Nightsatan is a real band from Turku, Finland, playing Laser Metal on synthesizers and electric drum pads in the vain of 80's cult movie scores. This tight trio, Inhalator 2, Mazathoth and Wolf-Rami appear as themselves in this Italian language film. The story revolves around musical battling and the human reproductive game.

Duration 24 min.


Premiere at the Night Visions Maximum Halloween 2013, Helsinki
http://www.nightvisions.info
The next studio album by Nightsatan will be the original soundtrack for this film. It will be released in early 2014 by Svart Records, Solina Records and Twisted Films.
 
Plot outline
In the year 2034 Karelia has reduced to deserts. On these plains territorial disputes are settled with sound and music. A pack of synthesizer warriors known as Nightsatan are pursuing a damsel in distress, who has fled her captor into the dunes. They wander into the habitat of an unknown musician, who enslaves his victims in his programmed choir. Nightsatan is challenged by a worthy adversary. 

We are on Facebook. The teaser is on vimeo.



"And while we're at Night Visions and on the subject of Jodorowsky, a word on Christer Lindström's half-hour short Nightsatan and the Loops of Doom. Nightsatan are a Finnish electro band, and the film is a kind of post-apocalypse western in which the band appear as wandering freaks: a Mad Max-ish archer, a robot thing and a skeleton thing. Lindström told me he watched El Topo a lot during production. In a really good way, you can tell. It's about a grotesque, egg-laying transvestite and his malfunctioning android son who are wandering a desert wasteland catching warrior women, burying them up to their necks and trapping them in short, sonically punishing temporal loops. The band - who bitch at each other a lot and are horny - aren't standing for that, so decide to put a stop to it, finding that they can combat the loops because their music is triangular. Or something. The eggs turn out to be significant. Oh, and it was shot in English but then dubbed into Italian and subtitled. Ridiculously, it works perfectly." 

Owen Williams, Empireonline.com. Read more.

"Meanwhile the post-Halloween party featured a set by laser-metal trio NIGHTSATAN, following the World Premiere of CHRZU’s film NIGHTSATAN AND THE LOOPS OF DOOM, a 25-minute synth-fueled throwback to the 80s Italian post-apocalypse films (complete with the entirely Finnish cast dubbed in Italian!). NIGHTSATAN finished their set with a great rendition of the ASSAULT ON PREINCT 13 theme song. This is how you do it, people" 

Kier-La Janisse, Fangoria.com. Read more.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti