perjantai 30. marraskuuta 2012

Ooo Ooo Ooo & Svartskog



Tässä pari taulua taannoisesta näyttelystäni. Ylemmän Ooo Ooo Ooo- taulun maalasin kipeänä. Räkä valui ja maali myös. Oli kylmää, niinkuin nytkin on. Se on yksi harvoja tauluja, jonka olen maalannut omaksi huvikseni. Suurin osa maalauksistani ovat tilaustöitä, joko keikkajulisteita tai levynkansia.

Alempi on keikkajuliste keikalle mikä saattaa toteutua joskus. Saapi nähdä. Halusin vaan maalata sen koska tuli idea, minkälainen sen pitää olla. 

Molemmat taulut ovat n. 60 x 60 cm, akryylimaalauksia puulle.

Molemmat taulut ovat ystävien seinillä. Priceless.

Here's two paintings from my last year's exhibition. Both of them are hanging on the walls of dear friends.


perjantai 9. marraskuuta 2012

Blow Up That Gramophone: Scott Kelly

Tähän maalaamaani Scott Kelly- keikkajulisteeseen liittyy mukavia tarinoita. 

Tämä oli viimeinen tekemäni työ taannoista näyttelyäni varten. Näyttely koostui pääosin tilaustöistä. Pari viikkoa ennen avajaisia mulla ei ollut tilauksia, joten päätin että maalaan pitkään suunnittelemani koivumetsän. Ilman sen kummempaa suunnitelmaa sommittelin metsäaukion ja maalasin maan ja koivunrungot. Jätin keskelle tilaa ja päätin että keksin lennosta siihen jotain. Soittelin vielä Blow Upin pääjehulle ja kyselin että olisiko tarvetta julisteelle. Hän kertoi että Scott Kelly tulee keikalle ja voisin tehdä julisteen siihen. Kävin kuuntelemassa Kellyn maanläheistä musiikkia ja heti tuli mieleen että sijoittaisin Scott Kellyn koivikkooni. Ehdotus meni läpi. Minua oli pitkään viehättänyt ajatus maalata portretti, jossa kasvot olisivat jättiläismäiset suhteessa taustaan. Sovelsin ideaa ja se toimi mielestäni kuin tutka puskassa.

Scott Kelly- tauluni herätti avajaisissa eniten huomiota. Myin sen näyttelyn ensimmäisenä päivänä. Hyvään kotiin meni. Ostaja ei tunne Kellyä mutta pitää kuvasta. Ihanaa!


Scott Kelly Suomi-rundilla:
 27.11.2012 Helsinki, Kuudes Linja w/ Betrayal at Bespin
28.11.2012 Turku, Klubi
29.11.2012 Oulu, Nuclear Nightclub




Here's the gig poster for Scott Kelly's Finnish tour in 2012. I painted it for Blow Up That Gramophone. I have a love/hate relationship toward birches. I find them beautiful, but I suffer from birch pollen allergy. I find the best things in life being the love/hate things, though.

lauantai 6. lokakuuta 2012

Painajaiset 4.- 25.10.2012 Galleria Kingi Kongissa


Kallion Galleria Kingi Kongissa on nyt "Painajaiset"- niminen näyttely tekemistäni levynkansista ja keikkajulisteista. Siellä on noita Pentagrammeja, Diamanda Galásia, Merzbowia ym, jotka saattavat olla tuttuja tämän blogin seuraajille. Näyttely kestää torstaihin 25. lokakuuta asti.

Painajaiset- näyttely on toteutettu yhteistyössä Svart Recordsin ja tuotantotoimisto Blow Up That Gramophonen kanssa.

Tervetuloa! 

Galleria Kingi Kongin aukioloajat ovat keskiiviikosta sunnuntaihin klo 12-18. Osoite on Vaasankatu 15, Helsinki.

One of my truly awesome friends, Aiju, is running a nice little gallery in the black heart of Kallio with a bunch of friends of hers. It's called Kingi Kongi and my exhibition called "Painajaiset" is open there NOW. It lasts until Oct. 25th. Don't miss it.

 "Painajaiset" means "nightmares" in Finnish. Well, most pieces of the exhibition are either record sleeves or gig posters for more or less famous artists, like Pentagram, Merzbow and Diamanda Galás. Pieces, which I guess are familiar to the readers of this blog. There are a couple of surprises, though.

Welcome!

Opening hours for the gallery are Wed - Sun 1200 - 1800.


The exhibition is sponsored by Svart Records and Blow Up That Gramophone. Great people.

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Blow Up That Gramophone presents... Merzbow & Martyrdöd

Tässä kaksi keikkajulistetta, jotka olen kesän aikana maalannut tuotantotoimisto Blow Up That Gramophonelle. Artistit ovat japanilainen noiselegenda Merzbow (supportina Läjän Death Trip!!) sekä ruotsalainen d-beat-yhtye Martyrdöd.

Merzbow Live@Kuudes Linja, Helsinki, October 18th 2012

Martyrdöd Live in Finland 2012
Nov 29th, Kuudes Linja, Helsinki
Nov 30th, Lutakko, Jyväskylä
Dec 1st, Nuclear Nightclub, Oulu

Here are two posters I made this summer for Blow Up That Gramophone, the same people who brought both Pentagram and Diamanda Galàs to Helsinki last year together with Svart records. This time I painted the posters for japanese noise legend Merzbow (with support Death Trip) and the Swedish "crust with black influences"/d-beat outfit Martyrdöd.

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Black Totem: I Will Haunt You EP + video!

Meidän bändi astuu harvoin päivänvaloon. Viihdymme pimeässä. Mutta nyt sysimusta toteemi nousee taas horisontissa. Blast of Silencen, Hockey Champin, Svartin ja Tar Honey recordsin yhteisjulkaisuna ilmestyy nyt Black Totemin toinen julkaisu, "I Will Haunt You EP". Tämä seiskatuumanen vinyyli sisältää kolme kappaletta, jotka ovat kuunneltavissa bandcampissa. Levyä on pian saatavilla asiallisista levykaupoista. Sen voi tilata myös bändiltä tai Svartista.

Sata ensimmäistä saavat suoraan bändiltä tilattaessa myös ensimmäisen EPn kaupan päälle. Ota yhteyttä blacktotemrising@gmail.com. Hinta 6,66€ sisältää postimaksun.

Tässä voitte nauttia nimikkokappaleen musiikkivideosta.

Our band, Black Totem, rarely come out of the dark, but here we are with a new release and a fitting video. 

Now I'm going to use the record label promo text to present the release: 

"Welcome to the haunted world of Black Totem!
 Rising from the cellars of Turku, Finland, Black Totem attacks the general public with their second offering. Just when you thought it was safe to walk the streets again, “I Will Haunt You” will sneak up on you and cast you back to the muddy depths of despair. This riveting new EP triumphantly combines the sound of primitive garage blues with the lo-fi aesthetics of punk rock and pulp horror. Just as on the debut EP "I Brought You Back" from 2009, the backbone of the duo's sound is built from Spit Poison´s spooky dry vocals and the menacing witch drum of Tony Cash. The band even tortured the girls from The Seekrets and recorded their screams on the opening track. This is horror flavored rock'n'roll at its finest, and the three haunting cuts this EP will chill you to the bottom of your old shivering bones. For fans of Samhain, Howlin' Wolf, Black Magic Six and satan." - Svart records

Satan is ever ready to seduce us with sensual delights. I'm referring to the video now. Watch and enjoy!

To get a copy of your own, you can place an international order of the I Will Haunt You EP 7" vinyl from Svart records. It's also available digitally on bandcamp. If you order the vinyl directly from the band the price is 6,66€/piece within Europe and Scandinavia (including shipment). The band offers the debut EP for free for the first 100 customers ordering the I Will Haunt You EP 7" vinyl straight from us. This EP is a joint release by Blast of Silence, Hockey Champ, Svart and Tar Honey records.

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Black Totem: I Brought You Back 7" EP download

Nyt voit ladata bändimme Black Totemin debyytti- EP:n orkesterin bandcampista. Maksa mitä haluat. "I Brought You Back EP" sisältää viisi kappaletta ja on julkaistu seiskatuumaisena vinyylinä vuonna 2009 Hockey Champ recordsin ja Tar Honey recordsin yhteisjulkaisuna. Ja kohta tuleekin bändin seuraava EP "I Will Haunt You".



Now you can download my band, Black Totem's debut seven inch "I Brought You Back EP" from bandcamp. Name your price. It contains five tracks and was released in 2009 by Hockey Champ records and Tar Honey records. And coming up, the next Black Totem seven inch will be released very soon.


sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Hour of 13: Lucky Bones / Razorrock Tapes LP

Svart tilasi multa amerikkalaisen Hour of 13- doombändin kannet ja mähän tykkään tehdä kansia kuin hullu puurosta. Lucky Bones / Razorrock Tapes- julkaisussa on A- puoli doom metallia ja B- puoli death rockia samalta bändiltä ja idea oli että tehdään molemmille puolille LP- gatefoldiin omat kannet ja takakannet. Vähän niinkuin olisi kaksi normaalia LP:tä liitetty selästä yhteen. Lucky Bones- puolella on Mystery Tales- henkinen perinteitä kunnioittava akryylimaalaus. Razorrock- puolen kansi on Kroatian matkalta ottamani valokuva. Sisäkannet toimivat käänteisellä logiikalla, eli Lucky Bonesin takakansi on valokuvista koottu ja Razorrockin takakantta koristaa tekemäni kuvitus.

 Here's the artwork I made for doom metal outfit Hour of 13's release Lucky Bones / Razorrock Tapes by Svart records. I just love creating album covers. Get in touch if your band needs one.


Lucky Bones front

Lucky Bones back

Razorrock front

Razorrock back



lauantai 9. kesäkuuta 2012

Annen ja Kertun synttärit

Annen ja Kertun synttäreitä voi tulla viettämään Turun Klubille kuun lopussa. Saas nähdä onko Glennu leikkaamassa kakkua niinkuin julisteeni lupailee. Lavalla Seksihullut, Lebakko, Throat ja Hot Visions. DJ:t Sami & Sami.


A couple of awesome girls I know, Anne & Kerttu, are throwing a combined birthday party at the end of this month at Klubi in Turku. It's June 30th with punk and sludge and hopefully Glenn cutting the cake like my poster is implying.

Treevil

Treevil on ensimmäinen elokuva minkä ikinä tein, mutta en suinkaan tehnyt sitä yksin. Ohjasin sen yhdessä Aiju Salmisen ja Aino Ovaskaisen kanssa vuonna 2002 Turun Taideakatemian harjoitustyöelokuvana. Koulun taiteellinen johtaja Priit Pärn vaati meiltä paljon käsikirjoitusta työstäessä. Arvostan sitä ja nykyään kaipaisin vastaavaa painetta suomalaisilta elokuvatuottajilta. On hyvä puristaa käsikirjoittajasta parhaat mehut irti. Näin tulee hyviä elokuvia. Nukkeanimaatiotamme on esitetty kiitettävästi Ylen kanavilla ja alan festivaaleilla. Ja nyt se on youtubessa. Elokuvan tuotti Eija Saarinen.



Elokuvan palkinnot
Paras oppilastyö, fiktio, Kettupäivät, Helsinki, 2002

Le Grand Prix du Public( le ecoles), Premier Plans, Angers, Ranska 2003

Jameson Short Film Award, Tampereen lyhytelokuvajuhlat, Tampere 9.3.2003

Audience Award, Cracow Film Festival, Puola 28.5.-1.6. 2003

Special distinction, School or Graduation film,  Annecy International Animated Film                     Festival, Ranska 7.6.2003

Kunniamaininta, Arktisen upeeta, Jyväskylä 13.- 16.11.2003
  
International Sponsorship Prize  for Animated Film, Stuttgart International festival of                     Animated Film, Saksa, 1.- 6.4.2004

Best animated film, Zlinsky Pez, Tsekki 3.6.2004

Treevil is the first film I ever made, but I don't deserve all the credit. Not at all. This stop motion short film is a co-direction by Aiju Salminen, Aino Ovaskainen and myself. It has been shown on several festivals, on Finnish national TV and we received a bunch of prizes and recognition for it (see the list above). Treevil is a student film and we had the priviledge to work on the script with the Estonian animation legend, Priit Pärn, who was the artistic supervisor of the Turku Arts Academy at the time we went there. The film was produced by Eija Saarinen. Now the film is in youtube. Enjoy.

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Kovaa Rasvaa 7"

Svart julkaisee Kovaa Rasvaa- orkesterin seiskan 9.5.2012. Tein tekstit ja taitot kanteen. Kannen maalauksen on tehnyt Elvi, 4 vee. Hieno maalaus!
Here's the cover of the new 7" from the band called Kovaa Rasvaa. It will be released by Svart May 9th, 2012. I did the band logo and the layout. The painting is made by four-year-old Elvi. It's one beautiful painting!

torstai 26. huhtikuuta 2012

Logoja!

Moikka! Pitkästä aikaa. On ollut kiireistä taiteilijaelämää viime aikoina. Tässä muutama logo, joka tuli tehtyä.


Suunnittelin alkuvuodesta Ääriö- yhtyeelle logon. Hidasta ja raskasta soittava Ääriö- yhtyeen logon aineksina on symmetria, shamanismi ja karkeus. Maistuvia aineksia, mmmm. Pidän myös Ääriön musiikista ja odotan innolla bändin levyä. Tässä maistiaisia:


I designed the logo for a Finnish drone band called Ääriö. My design is influenced by shamanistic symbols, which I feel suits the band's sound. Check out the live sample above.

I also had the pleasure of putting together a logo for a small record label called Blast of Silence. This label releases punk and other underground music goodies on vinyl and cassette. Blast of Silence will be releasing my band Black Totem's next seven inch together with Hockey Champ records, Tar Honey records and Svart records.



Tässä Blast of Silence- levylafkan logo, jonka tuuttasin alkuvuodesta. Blast of Silence on pieni, turkulainen levy-yhtiö, joka julkaisee punkkia ym. herkkuja vinyylillä ja kasetilla. Blast of Silence on mukana julkaisemassa bändini Black Totemin seuraavaa seiskatuumaista vinyyliä yhdessä Hockey Champin, Tar Honeyn ja Svartin kanssa.




torstai 9. helmikuuta 2012

I Will Stay In Memphis

Taannoisessa Elvis- näyttelyssä galleria Kingi Kongissa oli esillä muiden kiehtovien Elvis- teosten joukossa työni nimeltä "I Will Stay In Memphis", jossa Elvis- muumio muistuttaa meitä ettei ole lähdössä läksimään viimeisestä leposijastaan. Tässä se on. Ja se on myytävänä. Osta! 100 € + posti/toimituskulut. Koko 42cm x 30cm (A3) ja kehystetty.


Recently there was an exhibition of Elvis art in Kingi Kongi, a gallery in Helsinki, where this piece of mine hung on the wall among other Elvis pieces by a variety of fascinating Finnish artists. It is now for sale. Buy it! The price is 100€ + shipment. Size 42 cm x 30 cm. Cheap as dirt.

torstai 26. tammikuuta 2012

Outro

Uusi aluevaltaus: olen tehnyt dokumenttielokuvan. Sen nimi on Outro. Elokuvan kesto on 14 minuuttia. Elokuvassa juhlineet ihmiset kävelevät yksin kotiin kesäisen Turun yössä. Dokumentti kuvattiin Turun kulttuuripääkaupunkivuotena 2011, joten nyt kun juhlat ovat ohi, on aika kävellä kotiin. Elokuvalla ei ole minkäänlaista rahoitusta, eikä tuotantoyhtiötä takana. Tehtiin talkootyönä taidetta. Ääniraidasta vastaa Turun oma Nightsatan. Mazathoth sävelsi hienon ambient- kappaleen elokuvaa varten.

Minimalistista elokuvaani on innoittanut mm. Eadweard Muybridge, Robby Müller, Danny Boyle, Michael Mann, Lucio Fulci, Vangelis ja Goblin.

Länsi- Suomen elokuvakomissio järjesti elokuvalle ensi-illan Turun elokuvavuoden avajaisten yhteydessä ke 1.2.2012 Turussa.

Synopsis: Suomi joi ja käveli kotiinpäin yksin. Outro on oodi juhlien jälkimainigeille Turun kesäyössä. Kotimatka humalassa on kävelijästä riippuen seikkailu, meditaatio tai itseilmaisun muoto. Julkisella paikalla kuvaaminen on sallittua Suomessa.

Kuuntele Nightsatanin score.

Outro sai Espoo Cinéssä Kunniamainninan Méliès d'Argent- kilpailussa 23.8.2012.


I've just finished my first documentary film. It is called "Outro" and it's running time is 14 minutes. It depicts intoxicated walkers of the summer night. The film is made by professionals working without funding. The ambient score is made by Nightsatan, composed by their very own Mazathoth. This minimalist documentary is inspired by Eadweard Muybridge, Robby Müller, Danny Boyle, Michael Mann, Lucio Fulci, Vangelis and Goblin among others.

The premiere was held in Turku on Feb 1st 2012 arranged by the West Finland Film Commission

On August 23rd 2012 Outro received an Honorary mention in the Méliès d'Argent- competition of the Espoo Ciné film festival.

Synopsis: Finland drank and went home by herself. Outro is an ode to the aftermath of celebrations in the summer night of Turku. Walking home drunk is an adventure, a meditation or a form of self- expression, depending on the walker. Filming in a public place is allowed in Finland. 

Listen to the full score.

Complete credits:

suunnittelu, leikkaus ja ohjaus
conceived edited and directed by

CHRZU

kuvaaja
director of photography

Ville Muurinen

kameramiehet
camera operators

Ville Muurinen
Viljami Schleutker
Jussi Vesanto

jälkityö
post production

Mikko Korhonen
Andy Sundström

värimäärittely
colour grading

Samppa Kukkonen

alkutunnus
opening title

Elina Kylmänen

musiikki
music

Nightsatan

masterointi
mastered by

Joona Lukala /Noise for fiction

kiitos
thanks

Jessica Koivistoinen
Samppa Kukkonen
Elisa Koskinen
Turun Anikistit ry
CPT
Hallava Filmit
Rami Kallio
Tom Riski/ Solina records

lopputekstit
end credits

Mies Mikkonen
Elina Kylmänen


kuvattu Turussa 2011

shot entirely in
Turku, Finland 2011

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Elvis is in the Building

Helsingin Kallioon, Vaasankatu 15- osoitteeseen on perustettu uusi galleria nimeltä Kingi Kongi. Ensi viikolla siellä alkaa Elvis- aiheinen yhteisnäyttely "Elvis is in the Building". Näyttely on pystyssä 10.-29.1.2012. Esillä on 26 taiteilijan Elvis- teokset ja olen yksi heistä. Menkää katsomaan näyttely ja ostakaa taidetta. Kaikki teokset ovat myynnissä. Muut näyttelyn taiteilijat ovat Markku Laakso, Jyrki Nissinen, Rakel Liekki, Minja Tuomisalo, Petri Bergman, Leena Jääskeläinen, Milla Paloheimo, Friidu Kahjo, Elina Hakkarainen, Aiju Salminen, Will Krause, Klaus Welp, Ville Vuorenmaa, Jarkko Suvela, Santtu Särkäs, Jarkko Kujansalo, Petra Innanen, Aaro N. Ilves, Jessica Koivistoinen, Ruska Schönberg, Antti Hintsa, Adam Rowe, Petteri Tikkanen, Ville Pirinen.


If you happen to be in Helsinki at the end of this month, go check out this exhibition on Elvis art. I've got a piece there (which I will post here once the exhibition is over). The exhibition "Elvis is in the Building" is at Gallery Kingi Kongi over on Vaasankatu 15 in Kallio, Helsinki from January 10th to the 29th. A group of 25 artists, of which some are my faves, exhibit their work and they are Markku Laakso, Jyrki Nissinen, Rakel Liekki, Minja Tuomisalo, Petri Bergman, Leena Jääskeläinen, Milla Paloniemi, Friidu Kahjo, Elina Hakkarainen, Aiju Salminen, Will Krause, Klaus Welp, Ville Vuorenmaa,  Jarkko Suvela, Santtu Särkäs,  Jarkko Kujasalo, Petra Innanen, Aaro N. Ilves, Jessica Koivistoinen, Ruska Schönberg, Antti Hintsa, Adam Rowe, Petteri Tikkanen, Ville Pirinen. Go, see and buy! Everything is for sale.